Kuvat ja teksti: Ida Tokola
Kevääseen heräävä luonto on satumaisen kaunis. Auringon lämmön lisääntyessä ruoho alkaa vihertää ja puihin ilmestyy pienen pieniä lehtien versoja. Pian jokaisesta ojasta ja puskasta pilkottaa jotakin vihreää. Tunnistatko sinä maasta ensimmäisenä puskevat leskenlehdet ja horsman varret?
Kevät ja aikainen kesä ovat kauneutensa lisäksi herkullista aikaa. Se on kaikista otollisin hetki hortoiluun eli villiyrttien ja -vihannesten keräilyyn. Luonnossa kasvavia kasveja on hyödynnetty Suomessa vuosisatojen ajan ruokana ja erilaisina rohtoina. Parhaimmillaan villivihannekset ovat ilmaista ja ravitsevaa ruokaa, jota pystyy helposti keräilemään lähes mistä tahansa päin Suomea.
Haluaisitko sinäkin oppia tunnistamaan kotipihallasi ja lähimetsässäsi kasvavat kasvit ja tietää, mihin niitä voi hyödyntää? Iloksesi voimme kertoa, että hortoilussa pääsee alkuun helposti! Tässä postauksessa jaamme muutaman yleisimmän villivihanneksen ja -yrtin tunnistusvinkit.
Muistathan nämä asiat keräilyssä:
- Opettele tunnistamaan kasvit ennen keräämistä. Lue kirjoja, blogeja ja artikkeleita villivihanneksista. Suosittelemme lämmöllä Villiyrtit - Hyvinvointia kotikulmilta -kirjaa, joka on kattava kotimainen opus kasvien tunnistamiseen ja niiden käyttöön.
- Emme voi korostaa tarpeeksi sitä, että älä kerää tai syö kasveja, ellet ole varma tunnistatko ne. Jos epäröit, käy villivihanneskurssilla tai kerää kasveja aluksi kokeneemman ystävän kanssa. Facebookissa on myös Villivihannes ja yrttiryhmä, josta voi pyytää kasvientunnistusapua. Opettele tunnistamaan myös myrkylliset kasvit.
- Villiyrttien poimiminen kuuluu jokamiehen oikeuksiin. Muista kuitenkin, että puiden silmujen, esimerkiksi kuusen kerkkien poimimiseen tarvitsee maanomistajan luvan. Älä poimi kasveja luonnonsuojelualueilta.
- Kerää kasveja vain puhtaista paikoista. Älä poimi kasveja autoteiden, koiralenkkipolkujen, navettojen, kompostien tai käymälöiden lähistöltä.
- Kunnioita luontoa. Poimi aina vain sen verran kuin tarvitset, äläkä koskaan kerää kokonaista kasvustoa. Jätä keräilypaikkasi koskemattoman näköiseksi.
7 helposti tunnistettavaa kasvia ja niiden käyttötarkoitukset
Olemme keränneet tähän juttuun kuvat ja tunnistusohjeet muutamiin helposti tunnistettaviin kasveihin. Mukana on myös kuvia kasvien näköislajeista eli samankaltaisista kasveista, joihin ne voi sekottaa. Kasvien tunnistamiseen kannattaa käyttää aikaa ja opetella myös myrkylliset lajit, jotta niitä osaa välttää.
Nokkonen
Nokkonen on yksi helpoiten tunnistettavista kasveista ja siitä onkin helppo aloittaa villiyrttiharrastus. Monilla on varmasti kokemusta siitä, että on joskus metsäretkellä kulkenut nokkospuskan ohitse ja saanut ikävän, kivelevän poltteen iholle. Pistävän nokkosen tunnistavat usein jo lapsetkin.
Nokkosen lehtiä päällystävät poltinkarvat, jotka suojelevat tätä ravintorikasta kasvia. Nokkonen sisältää runsaasti erilaisia hivenaineita kuten A-, C-, E- ja K-vitamiineja, rautaa, kaliumia, mangaania ja kalsiumia. Siinä on myös paljon proteiinia ja kuitua.
Nokkosta on muutamia eri lajikkeita, joista kaikki ovat syötäviä. Nokkosta kasvaa lähes kaikkialla Suomessa Lappia myöten. Nokkosta kasvaa pihoilla, rantalehdoissa ja tienvarsilla. Sen tunnistaa tummanvihreistä, sahalaitaisista lehdistä. Täysikasvuisena se voi kasvaa noin metrin korkuiseksi.
Nokkosen keräily kannattaa aloittaa jo varhain keväällä, sillä pienet lehdet ovat kaikista maukkaimpia ja ravintorikkaimpia. Voit kerätä nokkosta myös myöhemmin kesällä, mutta leikkaa käyttöön vain ylimmät lehdet. Loppukesästä voi hyödyntää myös kasvin siemenet.
Nokkosen lehdet kannattaa kuivattaa tai ryöpätä ennen käyttöä, jotta poltinkarvat eivät pistä syödessä. Lehtiä voi käyttää ryöppäyksen jälkeen ruuan laitossa pinaatin tapaan esim. letuissa, piirakoissa, paistoksissa ja smoothiessa.
Lue lisää: Vegaaniset nokkosletut sienisalaatilla
Valkopeippi
Yksi nokkosen näköislajeista on valkopeippi, jolla on hyvin samanväriset ja muotoiset lehdet. Se viihtyy nokkosen kanssa samoissa kasvupaikoissa eli pihoilla, niityillä ja rakennusten seinustoilla. Valkopeippi ei ole myrkyllinen, joten sitäkin voi keräillä ruuaksi nokkosen tapaan. Maku ja ravintoarvot eivät ole kuitenkaan yhtä hyvät kuin nokkosella.
Valkopeipin lehdet eivät ole ihan yhtä terävän sahalaitaiset kuin nokkosella, eivätkä ne pistä. Valkopeipin lehdet ovat samettisen pehmeät, joten niitä voi keräillä ilman hanskoja. Sen tunnistaa myös valkoisista kukista kun taas nokkosen kukinnot ovat vihreitä ja riippuvia.
Isomaksaruoho
Kallioilla, kivikoissa ja merenrannoilla kasvavaa isomaksaruohoa voisi kutsua pohjoisen aloe veraksi. Isomaksaruoho varastoi mehikasvimaisiin lehtiinsä ja varteensa vettä. Mehevissä lehdissä on herneenversomainen maku ja sitä voi käyttää tuoreena esimerkiksi salaateissa. Lehdissä on hyvä aminohappokoostumus ja ne sisältävät parkkiaineita ja C-vitamiinia.
Isomaksaruoho on helppo tunnistaa, sillä sillä ei ole juurikaan näköiskasveja Suomessa. Sen voi sekoittaa puutarhoista luontoon karanneisiin punamaksaruohoon ja turkeistaninmaksaruohoon. Myös ruusunjuuressa on samaa näköä.
Isomaksaruohon keräilyssä on käytettävä malttia, sillä se on monien uhanalaisten perhosten toukkien ravintoa. Muista siis kerätä kohtuudella.
Vadelma
Puutarhoistakin tuttu vadelma kasvaa myös villinä Suomen luonnossa. Sitä löytää mm. hakkuualueilta, metsäaukioilta, ojien ja teiden reunoilta. Marjojen lisäksi siitä voi hyödyntää hedelmäiseltä maistuvat lehdet, joita voi käyttää niin tuoreena kuin kuivattunakin teenä.
Täysikasvuisena vadelma kasvaa noin metrin korkuiseksi. Sen tunnistaa kaksi- tai kolmiparisista lehdistä, jotka ovat päältä puhtaan vihreitä ja alta vaaleita, hopeanharmaita. Varressa ja lehtiruodissa on hentoja piikkejä.
Vadelman lehtiä voi keräillä koko kesän ajan. Sitä kasvaa koko Suomessa Lappia myöten, mutta Oulu-Kajaani-akselista pohjoiseen on alueita, jossa sitä kasvaa niukemmin. Näiltä vähäkasvuisilta alueilta vadelmanlehtiä ei saa poimia.
Kansanperinteessä vadelmaa on pidetty rauhoittavana yrttinä, joten se sopii hyvin iltateesekoituksiin. Sitä on käytetty myös rohtona ja lehtien parkkiaineiden kerrotaan helpottavan ripulia ja supistavan limakalvoja. Supistavien vaikutusten takia vadelman lehtiä ei suositella raskaana oleville.
Vuohenputki
Voimakkaasti leviävä vuohenputki on monien puutarhurien inhokkikasvi. Sitä kasvaa valtoimenaan pihoilla, lehtoalueilla ja pelloilla Etelä- ja Keski-Suomessa. Pohjoisessa ja rannikoilla vuohenputki on harvinaisempi näky.
Vuohenputken tunnistamiseen annetaan yleensä muistisääntö "pyhä kolminaisuus", koska varsi haarautuu kolmeen osaan ja jokaisesta oksasta kasvaa kolme lehteä. Muistisääntö kuitenkin vähän ontuu, koska joskus alimpia lehtiä onkin vain kaksi kolmen sijaan (ks. kuva alla).
Vuohenputken lehdet ovat väriltään kirkkaan vihreät (kirkkaammat kuin näissä kuvissa) ja ne ovat sahalaitaiset. Kasvin varressa on v-muotoinen kouru. Varsi on tyvestä usein hieman punertava. Vuodenputki voi kasvaa 80 cm korkeaksi kasviksi, jossa on vihertävänvalkoiset sarjakukat.
Vuohenputki on pidetty villivihannes, jonka makua on kuvailtu porkkanan ja sellerin tapaiseksi. Se sisältää mm. C-vitamiinia ja magnesiumia. Sitä voi käyttää mm. salaatteihin, pataruokiin, keittoihin ja pestoon. Parhaimpia ovat pienet varret, joissa lehdet eivät ole vielä edes kunnolla auenneet. Vuohenputki kasvaa runsaana pitkin kesää, joten sitä voi kerätä omalta apajalta useaan otteeseen.
Vuohenputkella on pitkä historia lääkinnällisessä käytössä Euroopassa ja Venäjällä. Keskiajalla sitä käytettiin kihdin hoitamiseen, mihin sen tieteellinen nimikin vihjaa podagra (kreikaksi kihti).
Huomioitavaa:
Vuodenputki on sarjakukkainen putkikasvi ja sillä on monta näköislajia, joista osa on myrkyllisiä. Eniten sitä muistuttavat vaarattomat väinön- ja karhunputki, mutta sen voi huolimattomasti sekoittaa myös myrkyllisiin myrkkykeisoon, myrkkykatkoon ja hukanputkeen. Opettele tunnistamaan nämä myrkylliset kasvit ennen vuohenputken keräilyä.
Litulaukka
Valkokukkainen litulaukka kasvaa lehdoissa, puistoissa, pihoilla ja tienvarsilla eteläisessä Suomessa ja länsirannikolla. Tämä valkosipulin tuoksuinen ja makuinen villiyrtti on suosittu mauste Euroopassa. Se sopii käytettäväksi muiden yrttien tapaan ruuanlaitossa esimeriksi salaateissa, kastikkeissa ja keitoissa.
Litulaukan kirkkaan vihreät lehdet ovat sahalaitaiset ja niitä on sekä sydämen- että munuaisen muotoisia. Kukinnot ovat valkosia pieniä terttuja. Lehtiä voi keräillä koko kesän toukokuusta syyskuuhun.
Litulaukkaa on käytetty rohtona tavallisen valkosipulin tapaan flunssan torjuntaan. Litulaukalla on antiseptisiä vaikutuksia ja sen sanotaan irrottavan limaa ja puhdistavan kehoa. Se sisältää A- ja C-vitamiineja, sinigriiniä ja saponiineja.
Maitohorsma
Rentun ruusuksikin kutsuttu maitohorsma on yleinen kasvi koko Suomessa. Vaaleanpunaiset horsman kukat ovat tuttu näky tien varsilla, hakkuualueilla ja rannoilla. Tiesitkö, että horsman kukista saa tehtyä kauniin väristä teetä ja mehua?
Kukkien lisäksi horsmasta voi käyttää nuoria versoja, jotka ovat keväällä juuri puskeneet maasta esiin. Horsmanversot ovat omaa villiparsaamme, jota voi käyttää tankoparsan tapaan. Pannulla voissa paistetut pikkuhorsmat ovat suurta herkkua!
Pienet horsmanversot on helppo tunnistaa. Varresta sojottaa kapeita, hieman punertavia lehtiä. Vesistöjen lähistöllä kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä pienet ranta-alpit muistuttavat todella paljon maitohorsman versoja. Ranta-alpi on vaaraton kasvi, mutta siinä on happamampi maku kuin horsmassa. Katso hyvät kuvaohjeet horsman ja ranta-alpin tunnistamiseen tästä blogipostauksesta.
Innostuitko? Muista myös nämä helposti tunnistettavat kasvit:
- ahomansikka
- siankärsämö
- villiherukka
- piharatamo
- voikukka
- pihlajan, kuusen, vaahteran ja koivun versot
Juttuun on käytetty lähteenä Villiyrtit - Hyvinvointia kotikulmilta -kirjaa.
Katso myös: Ohje vegaanisiin nokkoslettuihin.
Oletko sinä koskaan kerrännyt villiyrttejä?
Osallistu keskusteluun!