Teksti ja kuvat: Ann-Christine Mäkelä
Kesän aikana pitkään jatkuneet poikkeukselliset helteet ja muut katastrofaaliset sään ääri-ilmiöt ympäri maailman, sekä tuore ilmastoraportti ovat virittäneet aiempaa voimakkaampaa keskustelua ilmastokriisistä ja huolesta, jota sääolosuhteet herättävät meistä useimmissa. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat realiteetit alkavat havainnollistua viimeistään nyt, ja aiemmin varoituksiin vähätellenkin suhtautunut ihminen on kenties alkanut käsittää, mistä ja miksi ilmastotoimia vaativat ovat pitkään puhuneet.
Keskustelu on tervetullutta ja tärkeää, mutta ei helppoa seurattavaa. Paine on valtava.
Pohdimme yhä useammin, mitä tehdä jos ilmastonmuutos ahdistaa? Miten omaan arkeen voi lisätä ilmastohelpotusta lisääviä tekoja, kun pelottaa ja kaikista mieluiten ummistaisi silmät kaikelta?
Huomaamme nyökyttelevämme viime viikkojen keskustelussa peräänkuulutetuille toimille. On selvää, että ilmastotoimille on huutava tarve, ja mitä useampi tarttuu ongelmaan aktiivisesti sen parempi. On aivan totta, että jokaisen tulisi ihannetilanteessa havahtua, aktivoitua ja lähteä tekemään kaiken voitavansa ilmastokriisin loiventamiseksi.
Kulmamme kurtistuvat kuitenkin kohdassa, jossa ilmastoahdistuksesta lamautumiselle ei haluta antaa tilaa. Nyt ei ole varaa lamaantua. Jokaisen pitää tehdä kaikki voitavansa. Nyt kenelläkään ei ole varaa katsoa sivusta.
Ilmastokriisin ratkaisusta on pitkään ja ymmärrettävästi pyritty tekemään aktiivinen rooli. Ja onkin totta, ettei mikään muutu, ellei mitään muuta. Kerrotaan, että tulee toimia, tehdä parempia valintoja ja muuttaa arkeaan. On selvitettävä eettisin vaihtoehto, vaihdettava sähköntuottajaa, tunnistettava viherpesu, suosia luomua ja kaivettava taskuista viimeisetkin eurot, sillä vastuullisuus maksaa. Samaan aikaan korvissa kaikuu: nyt jos koskaan ei saa väsyä, eikä missään nimessä pidä lamaantua. Paradoksaalisesti panokset ovat jo lähtökohtaisesti niin suuret, että loputon paineen luominen ja vastuun korostaminen on omiaan lamaannuttamaan ilmastosta huolestuneen ihmisen.
Ilmastotoimien yksilövastuusta itsekin hokeneina, on meidän tästä syystä pakko ottaa muutama askel taaksepäin ja pyörtää puheemme muutamilta osin. Sillä saa väsähtää ja pelosta saa lamaantua. Se on inhimillistä, eikä todellakaan aina (jos koskaan) valittavissa. Tilanteessa, jossa omia syvimpiä pelkoja ja murheita kosketetaan, on ymmärrettävää reagoida hyvin monenlaisin tavoin ja kääntyä sisäänpäin.
Oivallus piileekin siinä, ettei lamaantuminen missään nimessä sulje pois ilmastotekoja, sillä kaikista vastuullisinta on olla kuluttamatta. Vältä, vähennä ja kieltäydy kaikesta ylimääräisestä ja turhasta. Opettelemalla tunnistamaan aidot välttämättömät tarpeesi, niin henkisesti kuin materiaalisesti, löydät tiesi kuin itsestään sekä vastuullisemman arjen pariin että tarjoat itsellesi omaa hyvinvointiasi oikeasti tukevia palasia.
Omien tarpeiden tunnistaminen vaatii kuitenkin raadollisen rehellistä tutkiskelua. Ihmismieltä ajaa usein etunenässä erinäiset impulssit ja mieliteot, luonnollista sekin. Oppimalla tunnistamaan nämä mieliteot ja erottamaan ne aidoista tarpeista, pääsemme etenemään monin tavoin kestävämpään suuntaan.
Kun sydämessä on iso tila ympäristölle, sekä luonnon ja ihmisten hyvinvoinnille, on hyvin yleistä kokea riittämättömyyttä omista jaksamisen, ajan ja talouden resursseissta. Ja tätä riittämättömyyden siementä ruokkii usein ympäristön luomat paineet toiminnasta, johon haluaisimme koko sielumme voimin tarttua.
Samaan aikaan ratkaisu piilee kuitenkin aivan silmiemme edessä, jokaisen meidän saavutettavissa.
Kun maltamme irroittaa otteemme vanhasta ja elää puhtaasti omien tarpeidemme ja aitoihin arvoihimme pohjautuvaa elämää, loksahtavat paitsi vastuullisuuden, myös oman hyvinvointimme palaset paikoilleen. Arjen keskiö siirtyy materiasta meille aidosti tärkeisiin elämyksiin ja ihmisiin, joista nauttiminen ei ole rahasta, tavaroista tai työstä riippuvaista, ei rasita ympäristöä, ja joka loppujen lopuksi täyttää sydämemme ja mielemme korvaamattoman arvokkailla tunteilla, joita ei materiassa mitata.
Kun puhumme ilmastokriisin ajassa elämisestä ja toimintakyvyn ylläpitämisestä sen keskellä, eivät ahdistuksen, pelon, riittämättömyyden tai syyllisyyden tunteet ole parhaita ajureita toiminnan polulla.
Siksi sinun voi olla tärkeä kuulla, ettei sinun tarvitsekaan pystyä kaikkeen, ymmärtää ja taitaa koko vastuullisuuskenttää. Riittää, että toimit omien resurssiesi rajoissa. Riittää, että kyseenalaistat vanhan ja elät tarveperusteisesti. Riittää, että osaat kieltäytyä. Riittää, että katsot minne sydämesi pinnan alla osoittaa, ja seuraat sitä.
Mieliteon tai tarve-ajatuksen iskiessä kysy siis itseltäsi: onko tämä halu, toive tai tarve? Miksi se minua houkuttelee ja mitä se minulle antaa? Pystynkö elämään ilman tätä? Mikä tunne tai ajatus on tämän halun perimmäinen ajuri, ja haluanko todella toimia sen mukaan? Auttaako tämä minua saavuttamaan aidot, omiin arvoihini perustuvat tavoitteet elämässä?
Joten, sinä suurisydäminen ja herkkä ihminen, joka ilmastoahdistusta koet ja lamaantumisen kourissa keinut. Unohda hetkeksi kaikki aiemmin kuulemasi ja tee ilmastotoimista suurin: elä sydämestä käsin.
Osallistu keskusteluun!